Antti Railio
Crossover artisti -kuvaus istuu hyvin yli 20 vuotta musiikin parissa toimineeseen Antti Railioon. Vuonna 2004 parikymppisenä nuorukaisena hän teki Legacy Of Hate -ensilevytyksensä Celesty-nimisen metalliyhtyeen riveissä. Viisi vuotta myöhemmin oli aika suunnata täyspäiväiselle muusikon uralle ja Antti keskittyikin intensiivisesti itsensä kehittämiseen laulajana. Pitkän uran aikana on ehditty olla monessa mukana, keikkoja esiintymispaikoilla laidasta laitaan. Merkittävää on iskelmämusiikin suuntaan tehty pitkäaikainen työ.
Vuonna 2009 Antti osallistui Kuorosodan ensimmäiselle kaudelle (Timo Kotipellon luotsaamaan kuoroon). Ohjelmaan, jossa julkisuuden henkilöiden johtamat kuorot kilpailivat toisiaan vastaan. Antin esittämät soolo-osuudet jäivät heti yleisön mieleen. Muutamaa vuotta myöhemmin voitto The Voice Of Finland 2013 -kilpailussa oli omiaan lisäämään suosiota. Antti kilpaili tähtivalmentaja Paula Koivuniemen liidaamassa tiimissä ja Koivuniemi suitsutti vuolaasti Railion monipuolisuutta, taitoa ja tulkinnan herkkyyttä. Samaisena vuotena julkaistiin hittikappaleina yhä soivia lauluja kuten Ruostunut Ankkuri, sekä Halla ja etelätuuli.
Vuonna 2013 Antti liittyi supersuosittuun Raskasta Joulua -kollektiiviin ja oli heti mukana myös RJ:n nimikkolevyllä - yhteislaululla Tulkoon Joulu sekä soolovedolla Enkelikello.
Ensimmäinen oma pitkäsoitto Vieras maa julkaistiin 2014. Artistin neljäs studioalbumi "Haaveista hulluuteen" julkaistiin lokakuussa 2024 ja levyä juhlistettiin myös konserttisalikiertueella. Miehen musiikkimieltymykset ovat liukuneet sulavasti hevistä rokin kautta iskelmään. Antti on vakiinnuttanut asemansa lukuisten suomalaisten sydämissä sympaattisena sekä uskomattoman äänen ja äänialan omaavana koko kansan Anttina. Nallekarhumaiseksi kuvailtu Railio on sympaattinen, helposti lähestyttävä esiintyjä, jolla on suuri sydän.
Kappaleet eivät ole Antille vain lauluja. Ne ovat hienoja kokonaisuuksia. Vahvoja sydämii. Suuria unelmii.