Marko Maunuksela
Marko Maunuksela on viihteen multitalentti - valovoimainen, karismaattinen, aito, rehti, huumorintajuinen ja monipuolinen viihteen moniottelija. Tämä alunperin pohjalainen esiintyjä osaa olla täydellinen heittäytyjä, energinen viihdyttäjä ja samalla äärimmäisen herkkä tulkitsija. Marko tunnetaan vahvasta laulusta, läsnäolosta, positiivisuudesta, monipuolisuudesta ja taidosta antautua musiikin vietäväksi. Bonuksena loistavat puheenlahjat. Suuri sysäys kaikkien tuntemaksi tähdeksi tapahtui Seinäjoen Tangomarkkinoilla, kun hänet kruunattiin Tangokuninkaaksi 2010 - Marko oli kilpailussa myös yleisön suosikki!
Marko rakastaa live-esiintymisiä!
Kokemusta keikkailusta Markolle on kertynyt jo useiden vuosien ajalta. Aktiivisena solistiaikana vuosina 2010-2018 hän ehti tehdä yli tuhat tanssikeikkaa, ison määrän erilaisia konsertteja, ja lukuisia musikaali- ja teatterirooleja. Showt, messut, solistivierailut, erilaisten konserttien ja kiertueiden isännöinnit, käsikirjoitus- ja juontotyöt ovat muokanneet Markosta eri tapahtumien varman, luotettavan ja aina positiivisen tähden. Oli kyse sitten laulamisesta tai juontamisesta.
Markoa kuullaan joka arkiaamu Aito Iskelmän aamujuontajana yhdessä Elina Otsalan kanssa. Aiemmin Marko juonsi valtakunnallista Yle Radio Suomen Paikka auringossa -ohjelmaa - kaikkiaan yli tuhat kertaa vuosina 2016-2022.
Viimeisimmät musikaaliroolit Marko on tehnyt Porin Teatterissa ja Seinäjoen Kaupunginteatterissa. Molemmissa Evita musikaalin miespääosan Che:n roolin.
Marko oli mukana TV-realityssä keväällä 2024, jolloin hän voitti Lappiin sijoittuvan Suuri Seikkailu -kisan. (Nelonen ja Ruutu)
Vuodesta 2025 alkaen Marko Maunuksela keikkailee solistina yhdessä Fantasia-orkesterin kanssa sekä Marko ja Jukka -kokoonpanossa.