Laulu- ja soitinyhtye Äänislinnan Pojat on v. 2024 perustettu kokoonpano, jonka ohjelmisto perustuu sota-ajan lauluihin ja viihdytysjoukkojen henkeen. Ensimmäisen yhteiskeikkansa kokoonpano teki Someron Esakalliolla heinäkuussa 2024.
Yhtye vaalii soitannossaan vahvasti vuosina 1990-2024 toimineen Korsuorkesterin musiikillista perintöä. Yhtyeen kummisetä ja suojelija on Korsuorkesterin perustaja Pepe Kovanen.
Laulu- ja soitinyhtye Äänislinnan pojissa mukana Korsuorkesterista tutut: Ami Varjotie, Kalevi Hautamäki, Markku Juoksukangas, Jarmo Peippo lisäksi iskelmälaulaja-biisintekijä-kirjailija-runoilija Kyösti Mäkimattila ja Varjokuvan riveistä Rami Hänninen.
Ryhmän solisteina toimivat Ami Varjotie ja Kyösti Mäkimattila.
– Näinä kummallisina maailmanaikoina on hyvä pitää perusasiat mielessä. Pienen maan ja kansan olemassaolo on vaatinut aikanaan uhrauksia ja vaatii työtä myös nykyään. Itselleni maanpuolustushenkisyys ja isänmaallisuus ovat perintönä sodankäyneiltä isoisiltä. Viihdytysjoukkojen työ oli arvokasta silloin ja on sitä edelleen. Musiikin merkitys mielen hoitajana on kiistaton. Maailman Äänislinnan Pojat haluaa tuottaa iloa ja valoa tähän aikaan ja samalla pitää muistissa niitä tuntoja, joiden ansiosta Suomi on Suomi, Kyösti Mäkimattila tiivistää.
Päätoimisesti Kyösti keikkailee Ajaton sointu -nimisen oman orkesterinsa kanssa, mutta kuninkaan sydän sykkii myös sota-ajan lauluille. Kyösti on vuosien saatossa saanut useaan otteeseen kutsun Korsuorkesterin konserttikiertueille ja heidän yhteistyönsä on monta vuotta ollut saumatonta. Esiintyjistä on aina ollut helposti aistittavissa hyvän ystävyyden lämmin side. Korsulaiset ovat ohjanneet musiikkimaailman ainutlaatuista otettaan Kyöstin suuntaan.
Äänislinnan Pojat -ryhmälle musiikki on elämäntapa, jota ilman on vaikea elää. Perinteet ja historia elävät vahvasti tässä päivässä heidän mukanaan. Soittokalusto on kunnossa ja intoa riittää. Ohjelmistoa voi helposti kuvailla sanoin: varsinainen aarreaitta.
Syyskussa 2023 Kyösti Mäkimattila, reservin luutnantti, sai Korsuorkesterin kanssa tehdyllä Malja huomispäivälle -konserttikiertueella upean tunnustuksen työstään suomalaisen maanpuolustuksen hyväksi. Hänelle ojennettiin virallinen maanpuolustusmitali Helsingin Kulttuuritalolla.
– Historianharrastajana ja kahden rintamaveteraani-isoisän jälkeläisenä isänmaallisuus ja rakkaus Suomea kohtaan on syvällä dna:ssani. Sotilasmusiikki saa aina aikaan läikähdyksiä sydämessäni, Kyösti kuvailee.
Keikat myy:
Gramofoni
Juha Saarela
p. 0400 474 974
juha.saarela (a) gramofoni.fi
Krista Westerlund
p. 040 513 6162
krista.westerlund (a) gramofoni.fi






