Zacharias Topeliuksen syntymästä on reilut 200 vuotta aikaa, mutta yhä edelleen hänen kirjoittamansa tekstit koskettavat. Joka joulu yksi rakastetuimpia joululauluja on Varpunen jouluaamuna. Siihen tarttui myös vuoden 2015 Tangokuningas Aki Samuli, joka tunnustautuu jouluihmiseksi. Tänä vuonna joulu onkin aivan erityinen, sillä loppukesästä Aki toteutti pitkäaikaisen unelmansa omasta maatilasta, jonne on muuttanut jo melkoinen katras eläinystäviä.
Jouluvalmistelut kuuluvat vahvasti perinteisiin – kinkun paisto, laatikoiden ja muiden jouluruokien valmistelu, kuusen koristelu…ja tietysti musiikki kuuluu tärkeänä osana joulun aikaan. Viime jouluksi saatiin Jos joulu jää sydämeen ja nyt tuttu klassikko Varpunen jouluaamuna.
Rakastetussa joululaulussa taivaasta saapunut pikkuveli, varpunen, on todellisuudessa Zacharias Topeliuksen pienenä kuollut poika Rafael.
Lapsi menehtyi vain vuoden ikäisenä vuonna 1858. Rafael oli sairastunut keuhkotulehdukseen ja kuoli sairauden kuihduttamana isänsä syliin.
– Versio on herkkä, mystinen ja mennään vahvasti tunnetasolle, Aki kuvailee.
Varpunen jouluaamuna – 3’45 – FIS631900001 Spotify YouTube
Säv. Otto Kotilainen
San. Zacharias Topelius
Suom. san. Karl Adolf Hougberg
Sov. Simo Koho
Muusikot:
Aki Samuli – laulu
Simo Koho – piano, basso, taustalaulu ja ohjelmointi
Tuotanto, äänitys ja miksaus: Simo Koho / Simo Koho Music
Masterointi: Minerva Pappi / Waudio
Tuottaja: Aki Samuli ja Simo Koho Music 2019
Aki on kuluneen vuoden keikkaillut ahkeraan Love-orkesterinsa kanssa ja joulun alusaikaan kuuluu myös konsertteja. Koko tiimi toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua!