Antti Ahopelto julkaisee uuden singlen tulevalta albumiltaan. Anopin kultapoika julkaistaan perjantaina 27.6.2025.
– Anopin kultapoika on lämminhenkinen laulu muusikon elämästä, työn ja arjen tasapainosta. Lavojen loiste on ihanaa, mutta tärkeimpiä ovat koti ja oma kulta. Tämä on viimeinen sinkkulohkaisuni tulevalta albumilta, kertoo Antti uudesta kappaleestaan.
Laulutekstin ovat kirjoittaneet Annika Aakkula ja Jouni Nikula. Kaksikko on tekstittänyt Antille yhdessä aiemmin Kupit nurin ja nupit kaakkoon -kappaleen.
– Halusimme tavoittaa samanlaisen elämänmyönteisen svengin ja pilkkeen silmäkulmassa. Lähdimme poikkeuksellisesti liikkeelle kappaleen nimestä. Kun Annika ehdotti Anopin kultapoikaa, tiesin heti, että nyt ollaan matkalla kohti Antin ydintä ja jotain ainutlaatuista. Halusimme sympaattiselle hurmurille sympaattisesti rullaavan laulun, joka tanssittaa ja voimaannuttaa kuin Suomen kesä, kuvailee Jouni Nikula.
Sävelen on tehnyt Juho Kola, joka on tuttu muun muassa Katri Ylanderin Elämä on-kappaleesta ja Mintun tuoreesta hitistä ”Mokaamisen maailmanmestari”.
ANTTI AHOPELTO
Anopin kultapoika 3.30
Spotify – Youtube
Sävellys: Juho Kola
Sanoitus: Annika Aakkula, Jouni Nikula
Sovitus: Pertti Jalonen
Masterointi: Pauli Saastamoinen / Finnvox
FIGRF2500029 | GRFCD-194
© & ℗ 2025 GRF Records
Anopin kultapoika julkaistaan digijulkaisuna perjantaina 27.6.2025.
Antti Ahopelto & Etiketti keikkailee loman jälkeen:
ti 1.7. Kauhajoen Kasino, Kauhajoki
ke 2.7. Tanssilava Pavi, Vantaa
to 3.7. Pistohiekan lava, Puumala
pe 4.7. Kapakanmäki, Tuulos
la 5.7. Höyryveturipaviljonki, Haapamäki