Antti Railio Gramofonin edustukseen

Uutiset, Yleinen

Crossover artisti -kuvaus istuu hyvin yli 20 vuotta musiikin parissa toimineeseen Antti Railioon. Vuonna 2004 parikymppisenä nuorukaisena hän teki Legacy Of Hate -ensilevytyksensä Celesty-nimisen metalliyhtyeen riveissä. Viisi vuotta myöhemmin oli aika suunnata täyspäiväiselle muusikon uralle ja Antti keskittyi itsensä kehittämiseen laulajana. Pitkän uran aikana on ehditty olla monessa mukana. Merkittävää on iskelmämusiikin suuntaan tehty pitkäaikainen työ.

“Pienenä aikamatkana muistelen ensimmäistä esiintymistäni tangon parissa. Vuosi oli 1994, minä 4. luokalla. Sain tuolloin ensimmäiset kehotukset tähdätä kohti Seinäjoen Tangomarkkinoita ja nyt sitten 31 vuotta myöhemmin olen tangolaulukilpailussa mukana. Tänä vuonna tavoittelen tangokuninkaan kruunua”, Antti paljastaa.

Huhtikuussa 2025 Antti Railio liittyy Gramofonin rosteriin. Yleisö muistaa Antin hyvin monista musiikillisista yhteyksistään mm. Kuorosota-ohjelmasta, Raskasta Joulua -kiertueista ja The Voice Of Finland 2013 -kilpailun voitosta Paula Koivuniemen tähtivalmennuksesta. TVOF:ssa Koivuniemi ylisti Railion monipuolisuutta, taitoa ja tulkinnan herkkyyttä. Keväällä 2024 Antti pääsi esiintymään valmentajalleen muiden Suomen eturivin artistien kanssa täpötäydessä Nokia Arenassa Kiitos Paula -konsertissa.

“On ihanaa astua edustuksen riveihin, jossa tietää asioiden sujuvan hyvin ja sovitusti. Se antaa valtavasti voimaa omaan työhön keskittymiseen, itse tekemiseen, ihmisten viihdyttämiseen ja sielun ruokintaan. Ja iso kiitos Gramofonille luottamuksesta!”, maalailee Antti tuntojaan.

Keikkakalenteria päivitetään ja monilla kesän huvipaikoilla päästään aistimaan Antin koskettavia tulkintoja – mukavia hetkiä livemusiikin äärellä, tanssien tai ihan vaan kuunnellen. Kappaleet eivät ole Antille koskaan olleet vain lauluja. Ne ovat aina hienoja kokonaisuuksia. Vahvoja sydämii. Suuria unelmii.