Monille tuttu Häijään Tanssikrouvi jatkaa toimintaansa uudella nimellä – Häijään Krouvi. Legendaarisen tanssipaikan tilat ovat läpikäyneet mittavan uudistuksen. Keväällä alkaneet muutostyöt ovat valmiit ja ovet ovat auenneet jo heinäkuun loppupuolella. Häijään sydämessä, loistavassa sijainnissa hyvien kulkuyhteyksien päässä valtatie 11:n varrella (Tampereelta n. 25 km Porin suuntaan) odottaa täysin remontoitu, viihtyisä ja monipuolinen tapahtumatalo. Krouvissa voi järjestää juhlia, kokouksia, erilaisia tapahtuma- …
Kari Hirvosen uusin single Pieni enkeli julkaisussa tänään
Kari Hirvonen julkaisee uuden singlen ”Pieni enkeli” tänään perjantaina 28.8.2026. Kari Hirvonen on valloittanut kotimaamme esiintymislavoja jo vuosia. Hänet on nähty niin tanssi-, konsertti- kuin teatterinkin lavalla. Nyt hän julkaisee uutta musiikkia. Kaunis kappale nimeltä ”Pieni enkeli” on Mikael Kienokosken kynästä ja sovituksesta vastaa Pertti Jalonen. – Pieni enkeli on herkkä ja tunteikas kappale, joka käsittelee rakkautta, välittämistä ja läheisen ihmisen …
Musiikkineuvos Lasse Hoikka & Souvarit Kiitos-konserttikiertueelle
Tulossa syksyllä! KIITOS-konsertitMusiikkineuvos Lasse Hoikka & Souvarit -konserttikiertue Syksyn 2026 kiertue on musiikkineuvos Lasse Hoikan ja Souvareiden kiitos yleisölle. Illan aikana kuullaan Souvareiden rakastetuimpia kappaleita, yleisön suosikkeja vuosien varrelta sekä uutta tuotantoa. Musiikki vie kuulijan Lapin tunnelmiin ja tarinoihin, jotka herättävät muistoja ja johdattavat Lapin kauniisiin maisemiin. Yleisöä on viihdytetty jo vuodesta 1978 lähtien. Takana on mittaamaton määrä keikkakilometrejä ja …
Antti Railion Joulurauhaa -konserttikiertue
Antti Railion Joulurauhaa-konserttikiertue tarjoaa mahdollisuuden rauhoittua joulun äärelle. Kuusi konserttia, kuusi tunnelmallista kirkkoa ja hetki aikaa joulurauhalle. Liput tulevat myyntiin tänään 27.8.2026 klo 10. Vaikuttavasta äänestään ja koskettavista tulkinnoistaan tunnettu Antti Railio tuo rakastetuimmat joululaulut jälleen kirkkoihin ja suuntaa joulukuussa Joulurauhaa-konserttikiertueelle. Kuuden konsertin kiertueella Railion lämmin javahva tulkinta yhdistyy kirkkosalien ainutlaatuiseen akustiikkaan. Luvassa on kauniita melodioita, suuria tunteita jajoulun taianomaista …
Kauhajoella juhlitaan tangokuningatar Raija Mäntyniemeä
Kauhajoki juhlistaa tuoretta tangokuningatar Raija Mäntyniemeä 2.9.2026. Kauhajoen kaupunki järjestää keskiviikkona 2. syyskuuta klo 18 alkaen kaikille avoimen ja maksuttoman juhlatilaisuuden Kauhajoen Kasinolla (Kasinonkuja 4). Illan aikana juhlistetaan tangokuningatar Raija Mäntyniemeä. Tapahtuma tarjoaa kaupunkilaisille ja lähialueen asukkaille mahdollisuuden päästä juhlistamaan kuninkaallista voittoa ja nauttimaan tanssimusiikista. Kakkukahvit on tarjolla 200 ensimmäiselle vieraalle. Tanssikansaa juhlallisuuksissa viihdyttää Tanssiorkesteri Veikko Nieminen solistina Tuija Mäensivu. …
Jussi Rainio tunnelmoi taas joulukonsertilla
Neon 2 -yhtyeen solisti Jussi Rainio saapuu taas Uudenkaupungin Uuteen kirkkoon 19.12.2026 Jussi Rainion Joulukonsertilla. Tämä on Jussin neljäs joulukonsertti omassa kotikaupungissaan. Joulun tunnelmaan virittäydytään monesti joululaulujen äärellä. Jussi Rainio on tuonut tunnelman joulukonsertillaan ensimmäisen kerran vuonna 2019. – Kun minulta kysytään, että mikä on ensimmäinen asia joka minussa virittää joulutunnelman, niin vastaus on ilman muuta joululaulut! Edellisestä joulukonsertistani on …
Leif Lindemanin uutuus Vuodet elämää on
Iskelmälaulaja Leif Lindeman on monella tapaa suosittu artisti, sillä hän on aina ihailtavan hyväntuulinen. Hän on mies, jonka hymy ei hyydy tässä kovien arvojen maailmassa. Leif on viihdyttänyt lauluillaan jo vuosia, sillä laulajan ura lähti liitoon jo vuoden 1991 Tenavatähti-kisasta. Ensimmäistä kertaa oltiin televisiokameroiden edessä ja Satumaa kajahti vaivatta ilmoille. Nyt kun uraa on jo 35 vuotta takana on helppo …
Jukka Hallikainen täyttää 50 v. ja julkaisee juhlapäivän kunniaksi singlen
Jukka Hallikainen julkaisee kappaleen Olet ihme 5. elokuuta 2026. Samana päivänä, jolloin hän täyttää 50 vuotta. Hallikainen kuuli Olet ihme -kappaleen yli vuosi sitten. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli, että tämän tarinan hän haluaa levyttää. Laulu kertoo lapsen syntymästä ja tunteista, joita jokainen vanhempi ja isovanhempi kokevat. Hallikainen on ollut pappa jo monta vuotta. – Olet ihme liikutti minua ensi kuulemalla. …
Alina Liikolan esikoisalbumi julkaisussa 17. heinäkuuta
Alina Liikola on nopeasti suosiotaan kasvattanut laulajatar suomalaisella iskelmätaivaalla. Hänen raikas ja iloisen ilmeikäs laulutyylinsä valloittaa yleisöt kaikkialla. Alina antaa musiikin virrata kuulijan sydämeen ja keskiössä on laulun aistikas, suvereeni tulkinta, joka kutsuu livekeikoille ja nyt siis myös esikoisalbumin äärelle. Ihka ensimmäisen singlensä Alina teki kesällä 2023. Kokonaisen levyn teko alkoi jo vuonna 2024, jolloin alkoi yhteistyö InkaRecordsin kanssa Sininen …
Tangokuninkaallisten ensimmäinen keikka Valkeakoskella 16.7.
Tangokuninkaalliset 2026 Raija Mäntyniemi ja Juho Punkeri aloittavat keikkailun torstaina 16.7. Valkeakosken Kirjaslammen lavalta (Hakalantie 6), jossa Waltikan kesätanssit kello 19-23. Kuninkaallisia lähtee säestämään Helsingissä syksyllä 2024 perustettu Aallonharja-yhtye. Uusien tangokuninkaallisten viikko on käynnistynyt vauhdikkaasti haastatteluilla Helsingissä (kuvassa mm. videohaastattelussa). Tiistaina kruunupäät saapuvat Turkuun ohjelmatoimisto Gramofoniin, keskiviikkona alkaa treenit orkesterin kanssa ja torstaina onkin ensimmäisen kuninkaallisen keikan aika Valkeakoskella. Kuningatarta …