Positiivisuutta huokuva nuori taiteilija Jessica Uussaari on kerännyt kannuksia mm. kevään 2016 The Voice of Finland -kisassa, jolloin Jessica valloitti kuulijat Olli Lindholmin tähtivalmennuksessa, sekä samaisen vuoden joulukuussa järjestetyllä Kuninkaallisella Joulukonserttikiertueella.
“Upeasti esitit “Taivas Sylissäni” kappaleen viulun säestyksellä Porissa tiistaina.“
“Niin kertakaikkisen paras osio konsertissa! Suuret kiitokset elämyksestä!”
“Vedit tosi upeasti viulun kanssa ja laulu oli jumalaista!”
(Kuninkaallinen Joulukonsertti -kiertuepalautteista poimittua)
Musiikki on ollut, Gramofonin naisrosteriin kiinnitetyn, Jessican elämässä jo vuosia. Jessica on valmistunut muusikoksi talvella 2016. Hän on opiskellut laulua vuodesta 2010 alkaen ammattiopettajilla ja viulua 7 eri opettajan johdolla. Nyt on aika ottaa askeleet kohti artistiuraa.
– Itselleni viime vuosi oli hyvinkin opettavainen ja antoisa. Päällimmäisenä The Voice of Finland, oma sinkku, kaikki hienot keikat, uudet tuttavuudet, valmistuminen muusikoksi ja tietysti suuri henkinen kasvu. Uskon, että tästä vuodesta tulee vielä parempi, hehkuttaa Jessica.
Raumalta kotoisin oleva, nykyään Turussa asuva Jessica julkaisi viime kesänä ensimmäisen singlensä, Irwinin kappaleesta Maailma on kaunis.
– Maailma on kaunis on minulle merkittävä kappale monella tapaa ja on hienoa, että juuri se on kulkenut sinkuksi asti. Vahvuuteni on ehdottomasti tulkinta. Haluan tuoda ihmisille ilmi, miltä kipu kuulostaa ja tuoda siihen helpotusta. Annan kokemukseni kuulua laulamisessa ja haluan tehdä musiikkia, mikä koskettaa sieluun asti.
Yhteistyö ohjelmatoimisto Gramofonin kanssa alkoi tammikuussa 2017.
– Minulle on ilo ja kunnia päästä Gramofonin tiimiin! Odotan yhteistyötä innolla ja fiilikset on myös sellaiset, että nyt tuntuu oikealta ja hyvältä.
Tämä vuosi tuo tullessaan paljon uutta ohjelmatoimiston myötä. Kevään tullessa pikkuhiljaa ovista ja ikkunoista sisään, saatte tietää, mitä kaikkea minun vuoteeni sisältyy. Voin kertoa, että kaikenlaista!
Palo oli, ja on edelleenkin, niin vahva tälle alalle.
Musiikki on minun kieleni puhua ja näyttää tunteita. Laulaminen on itselleni voimaannuttava kokemus ja haluaisin jakaa ne hetket Teidän kanssanne!
___________________
Jessica Uussaari – Kuu Saa Valtansa Auringolta (Mokoma Cover).
Julkaistu 22.2.2016
Jessica Uussaari – Myrskyn jälkeen (Cover)
Julkaistu 10.1.2017