Ikoniset iskelmätähtemme viimeistä kertaa yhdessä lavalle

Uutiset, Yleinen

Lukuisista hiteistään tunnetut iskelmätähtemme Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro nousevat viimeistä kertaa yhdessä konserttilavalle menestyneen Yhdessä-kiertueensa merkeissä!

Tampereelta sunnuntaina 26.1. käynnistyvällä ja Turkuun 29.3. päättyvällä kiertueella kuullaan rakastettuja Finnhits-suosikkeja niiden alkuperäisten esittäjien tulkitsemana. Tämän kiertueen jälkeen tätä kokoonpanoa ei tulla näkemään yhteiskiertueilla!

Yhdessä Osa 2 -konserttikiertue on jatkoa loppuvuodesta 2023 alkaneelle Yhdessä-kiertueelle, jonka 21:stä konsertista viisitoista oli loppuunmyytyjä.

Ensimmäiset konserttitreenit on jo käyty ja ensi viikolla jatketaan. Kiertueen ohjelmiston kokoaa vuosikymmeniä suomalaisten eturivin artistien kanssa työskennellyt Esa Nieminen, jonka johtama Juhlaorkesteri säestää tuttuun tapaan myös tulevia Yhdessä-konsertteja. Luvassa on jälleen ehtymätön hittiputki, konserteissa kuullaan sekä rakastetut Finnhitit että mielenkiintoisia duettoja ja yllätyksiä. Yhdessä Osa 2 -kiertueen show eroaa ensimmäisen kiertueen ohjelmasta, joten konsertin jo kertaalleen nähneillekin on luvassa uutta kuultavaa ja katsottavaa.

YHDESSÄ OSA 2 -KONSERTTIKIERTUE 2025

Su 26.1. Tampere, Tampere-talo
La 1.2. Nivala, Champion Door Areena (x)
Su 2.2. Oulu, Madetojan Sali
La 8.2. Helsinki, Finlandia-talo
Su 9.2. Hyvinkää, Hyvinkääsali (x)
Pe 14.2. Mikkeli, Mikaeli
La 15.2. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
Su 16.2. Lahti, Sibeliustalo
Pe 21.2. Kuopio, Musiikkikeskus
Pe 28.2. Salo, Salohalli (x)
Su 2.3. Turku, Konserttitalo
Su 9.3. Joensuu, Carelia-Sali
La 29.3. Turku, Konserttitalo
Konsertit alkavat klo 19.
Kesto n. 2,5 h sisältäen väliajan. Ei ikärajaa.

Liput myy: Lippupiste
Lippujen hinnat: 49,90 €, 59,90 €, 69,90 €

Kiertueen järjestäjä Gramofoni Oy

(x) muut järjestäjät:
su 9.2. Hyvinkää – järj. Hyvinkään kaupunki, yhteyshlö Juha Heikkilä.
pe 28.2. Salo – järj. Teatteri PROVinssi