Isto Hiltunen

Isto Hiltusen rakkaus musiikkiin lähti aikanaan harrastuksesta ja jalostui vähitellen ammatiksi. Tanssikeikoilla Isto alkoi käydä viikonloppuisin jo 15-vuotiaana. Vuonna 1991 tapaaminen vuosia keikkailleen opiskelijakaveri Juha Heikkilän kanssa johdatti Iston ahkerasti keikkailevan Exodus-tanssiorkesterin kitaristi-fonistin pestiin ja parin vuoden kuluttua siitä Istolle avautui tilaisuus laulaa “Saavatko he joskus toisensa”. Siitä se sitten lähti, uusi vaihde silmään. Eipä aikaakaan, kun alkoivat ensimmäiset keikat solistina. Syksyllä 1994 julkaistu esikoisalbumi Isto Hiltunen myi platinaa ja menestys jatkoi kulkuaan. Useita instrumentteja hallitseva muusikko siirtyi vahvasti mikrofonin varteen ja tuhansien keikkojen kiertue sai alkunsa.

Tänä päivänä voi vaan todeta kuinka “Saavatko he joskus toisensa”, “Rinta Rottingilla”, “Tammen oksat” ja monet muut menestyslevyn laulut ovat jääneet elämään karaokesuosikkeina ja ysärimuisteloiden toivekappaleina. Myöhemmiltä vuosiltakin on radiosoittohittejä riittänyt, kuten vaikka ”Täältä Ikuisuuteen” (joka on ollut melko pitkään keikkojen lopetusbiisinäkin),  ”Sade”, ”Koivukuja”, ”Rakkauden laulu” ja ”Illasta aamuun”. Levyt ovat myyneet kultaa ja platinaa, yhteensä yli 200 000 kappaletta. Suoratoistopalveluiden yllätyssuosikiksi on noussut vuonna 2019 julkaistu ”Suruko se puserossa pullottaa”.

Taitavana viihdyttäjänä Isto on ollut mukana lukuisissa projekteissa, esiintynyt musiikkinäytelmissä, tuottanut äänitteitä muille, säveltänyt monia kappaleita sekä itselleen että muille. Ja on välillä yllättänyt yleisön vierailemalla vaikkapa kitaristina artistiystävien keikoilla. Suosiota on riittänyt soolokeikoilla ympäri Suomen ja hieman ulkomaillakin - Isto tekee paljon toivotun paluun tanssiparkettien ääreen huippuorkesterin solistina. Rautaisista ammattilaisista koostuva Uusi Iloinen Orkesteri takaa sopivat rytmit jalan alle ja vanhat hitit saavat kyytipojakseen iskelmämusiikin klassikoita.

Isto Hiltunen – 30 vuotta Rinta Rottingilla
Vuonna 2024 tulee kuluneeksi 30 vuotta tuosta esikoisalbumista.

Viimeisimmät singlejulkaisut ovat heinäkuussa 2023 julkaistu "Just niin mä tulin Turkuun", 1.3.2024 "Isto Hiltunen POJU TS73 - Suruko se puserossa pullottaa TS73 REMIX" ja 28.3.2024 "Rakkaus on rautaa".

Kotisivu 
Facebook
Instagram
Spotify