Johanna Rantsilta uutta musiikkia

Uutiset, Yleinen

Johanna Rantsi on monipuolinen iskelmälaulaja, joka on noussut yhdeksi tanssilavojen ja iskelmätaivaan suosikiksi. Nyt kevään kunniaksi Johanna julkaisee uuden kappaleem perjantaina 27.3.2026 ”Suola kyynelten, suola elämän”.

”SUOLA KYYNELTEN, SUOLA ELÄMÄN on kappale heille, jotka ovat eksyneet, mutta eivät luovuttaneet. Se on tarina hetkistä, jolloin pelko ja katumus tuntuu raskailta – mutta juuri niistä syntyy voima jatkaa eteenpäin. Kertosäe jää mieleen ja sydämeen. ”Ei se haittaa vaikka joskus eksyy…”  koska joskus juuri harhailu johdattaa sinut sinne, minne oikeasti kuulut. Tämä kappale ei silottele elämää. Se kertoo totuuden. Kyynelissä on sama suola kuin elämässä. Ja juuri siksi ne tekevät meistä vahvempia, kertoo Johanna uuden kappaleensa sisällöstä.

Näin kappaletta avaa sanoittaja Jaakko Linnovaara: 
Johannalle sanoitusten sisällöllä on ollut aina tärkeä merkitys. Tällä kertaa kertaa liikkeelle lähdettiin Johannan ajatuksesta tehdä laulu siitä, kuinka kaikella mitä elämässämme tapahtuu on aina jokin tarkoitus – myös vaikeilla hetkillä. Itkemme sitten ilosta tai surusta, lopulta suola kyynelten on suola elämän.

Lähdimme tekemään sävellystä Jaakon tekstin ympärille mittautilaustyönä Johannalle hänen toiveiden pohjalta. Halusimme kappaleeseen tietynlaista, nykyään harvemmin kuultavaa 70- ja 80-luvun iskelmähenkeä, kertoo toinen kappaleen säveltäjistä Jussi Rasinkangas.

Omia tunnelmia kappaleen tuotannosta avaa Toni Nygård: 
Hain tuotannon puolella menneen ajan iskelmähenkeä kunnioittavaa, mutta sopivan ripauksen nykyaikaa sisältävää äänimaisemaa. Mainittakoon myös kappaleen pienenä erikoisuutena se, että tempo sekä komppimaailma poikkeavat säkeistön ja kertosäkeen välillä, mutta tanssittavus säilyy läpi kappaleen. 

Johanna Rantsi keikkailee Mojova-orkesterinsa kanssa laajalti pitkin Suomea ja tekee kesällä lavakiertueen myös yhdessä Tomi Metsäkedon kanssa. 

Suola kyynelten, suola elämän -single julkaistaan perjantaina 27.3.2026.

Johanna Rantsi
Suola kyynelten, suola elämän
Spotify Youtube

Sävellys: Jussi Rasinkangas, Toni Nygård
Sanoitus: Jaakko Linnovaara
Sovitus: Toni Nygård
Äänitys, miksaus ja masterointi: Toni Nygård / Finnsound

FIGRF2600004 | GRFCD-207
2026 GRF Records

Johanna Rantsi & Mojovan keikkakalenterin löydät: www.gramofoni.fi/johanna-rantsi