Kari Hirvonen julkaisee uuden singlen ”Pieni enkeli” tänään perjantaina 28.8.2026.
Kari Hirvonen on valloittanut kotimaamme esiintymislavoja jo vuosia. Hänet on nähty niin tanssi-, konsertti- kuin teatterinkin lavalla.
Nyt hän julkaisee uutta musiikkia. Kaunis kappale nimeltä ”Pieni enkeli” on Mikael Kienokosken kynästä ja sovituksesta vastaa Pertti Jalonen.
– Pieni enkeli on herkkä ja tunteikas kappale, joka käsittelee rakkautta, välittämistä ja läheisen ihmisen merkitystä. Vaikka laulu kertoo kaipauksesta ja menetyksestä, kappaleen tunnelma on lämmin ja koskettava. Sen sanoma puhuttelee erityisesti niitä, joille tärkeät ihmiset ja yhteiset muistot ovat lähellä sydäntä.
Kappaleessa korostuu toiveikkuus sekä ajatus siitä, että rakas ihminen voi tuoda elämään valtavasti iloa ja valoa.
Pieni enkeli on ennen kaikkea kappale, joka muistuttaa rakkauden ja läheisten tärkeydestä – ovatpa he sitten läsnä elämässämme tai muistoissamme., Kari kertoo uudesta kappaleestaan.
KARI HIRVONEN
Pieni enkeli 3.33
Spotify – Youtube – Tidal
Sävellys ja sanoitus: Mikael Kienokoski
Sovitus: Pertti Jalonen
Miksaus ja masterointi: Pertti Jalonen
Tuotanto: Pertti Jalonen / Itkelmä Tuotanto
Sopranosaksofoni: Henri Haapakoski
Kitarat: Ville Nurmi
Basso, koskettimet, ohjelmointi, taustalaulu: Pertti Jalonen
ISRC: FIGRF2600017 | GRFCD-216
2026 GRF Records
Kari Hirvosen & Onnentähden keikkakalenterin löydät täältä.






