Reggaeton henkinen Sua rakastan -kappale houkuttelee fiilistelemään tanssilattialle.
Voiko kaikki mennä pieleen? Kyllä voi. Masentaako se mielen? Ei välttämättä.
Tätä mieltä ainakin on Katja Karisukki uutuussinkullaan Sua rakastan.
– Kun kuulin kappaleen demon ensimmäistä kertaa, ajattelin, että tämähän on suoraan mun elämästä. Arkiaamu alkaa siitä, että koira karkaa ja maito-purkki kaatuu. Kuitenkaan se ei menoa ja tunnelmaa latista, kertoo Katja.
Sua rakastan –kappaleessa laulun henkilö on selkeästi kiedottu niin vahvaan rakastumisen tunteeseen, että vastoinkäymiset eivät tunnu missään. Katja Karisukki kertoo kokevansa samaistumispintaa katsellessaan omaa elämäänsä välillä hyvinkin vaaleanpunaisten lasien läpi.
Sua rakastan -kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut muusikko Seppo Rehnström, joka vastaa myös kappaleen tuotannosta.
Sua rakastan -singlen digijulkaisu perjantaina 7.3.2025.
Spotify / Youtube
27.4.2025 Katja Karisukki järjestää 50 v. juhlakonsertin ”THIS LITTLE HEART” Ypäjällä. Konsertin lipputuotot menevät lyhentämättömänä Yhteisvastuu 2025 -keräykseen.
Katja nähdään toukokuussa myös HYPE -nuorisomusikaalin lavalla Aleksan-terin teatterissa. Kesällä Katja esiintyy mm. Ikkunaprinsessat -musiikkinäytelmässä yhdessä Milana Misicin ja Nina Åkermanin kanssa.
KATJA KARISUKKI
Sua rakastan 3.31
Spotify – Youtube
FIGRF2500005
Sävellys ja sanoitus: Seppo Rehnström
Tuotanto: SJR Musiikki, Seppo Rehnström
Singlen kuva: Cinderella Karisukki
GRFCD-182
© & P: 2025 GRF Records
