Rakkaus on totta! Näin vahvasti vakuuttavat ensimmäisellä yhteisellä single-julkaisullaan 13.5.2022 iskelmälaulaja Katja Karisukki, sekä musiikin moniottelija, laulaja Pekka Kuorikoski. Kappale julkaistaan perjantaina 13.5.2022 digitaalisilla musiikintoistopalveluilla.
Rakkaus on totta -kappale on Minna Miettisen sävellys ja sanoitus. Se syntyi alunperin Iskelmäviikon sävellyskilpailuun v. 2021. Pandemia kuitenkin perui tämänkin kilpailun ja vapautti kappaleen juuri sopivasti Karisukki-Kuorikoski -duolle.
Miettisen sanoitus ja sävellys kantaa beatillaan halki tarinan kaaren laadukkaan ajattomasti. Tarina nousee esiin Katjan ja Pekan vaivattoman tulkinnan ansiosta.
– ”On lohduttavaa, että rakkaus on yhä totta, vielä vuosien jälkeenkin. Laulun teksti antaa tilaa ja toivoa, että rakkauden voi löytää uudelleen. On lupa palata ja myöntää, että toinen on sittenkin juuri ’se oikea’. Voi olla, että joskus täytyy kulkea kiertotietä, jotta ensin löytää itsensä – ja sitten uudelleen sen toisen”, Katja pohtii laulun sanoja.
Pekka lähti projektiin Katjan pyynnöstä mielellään.
– “Arvostan serkkuni Minna Miettisen laadukasta työtä säveltäjänä ja sanoittajana. Kun Katja pyysi minua laulamaan kanssaan Minnan uutta duettoa , ei tätä miestä tarvinnut kahta kertaa kysyä”, Pekka summailee.
Karisukki-Kuorikoski yhteistyö saa jatkoa tulevaisuudessa uusien duettojen sekä konserttien merkeissä. Suunnitteilla on toinen duetto sekä rakkauslaulu-teemainen konserttiohjelma.
Katja Karisukki
– Ypäjäläinen Katja Karisukki on moniulotteinen laulaja ja musiikkiteatterinäyttelijä. Katjan ääni taipuu niin iskelmästä rokkiin, kuin lastenmusiikista aina teatteriestradeille asti. Hän on menestynyt monissa laulukilpailuissa vuosien varrella ja tänä päivänä Katja viihdyttää ympäri Suomea Tanssiorkesteri Fernandan valovoimaisena solistina.
Iloisella olemuksellaan ja karismallaan Katja on valloittanut myös teatterilavat. Tänä vuonna hän näyttelee Lailan tähtihetket ja Puhelinlangat laulaa -näytelmien musikaalirooleissa.
Pekka Kuorikoski
– Pekka Kuorikoski on todellinen musiikin moniosaaja, laulaja, pianisti, kapellimestari, viulisti ja studiomuusikko, jonka uran varrelle mahtuu lukemattomia konserttikiertueita. Kapellimestarina Kuorikoski on tehnyt mittavia ja monivuotisia kiertueita suurten suomalaisten laulajalegendojen kanssa, näistä mainittakoon mm. Kirka, Paula Koivuniemi, Danny, Katri-Helena, Pepe Willberg, Jari Sillanpää ja Kari Tapio. Pekka Kuorikoski on ollut mukana mm. Mestarit Areenalla -yhtyessä vuosina 1997-2002 sekä lukemattomissa TV-ohjelmissa ja musikaaleissa.
Kuorikoski tunnetaan myös taustalaulajana (yli 200 äänitettä) sekä useiden
piirroselokuvien laulujen dubbaajana (Leijonakuningas, Tarzan jne.)
Iskelmämusiikin puolella Pekka Kuorikoski vaikutti Pekkaniskan Pojat-yhtyeessä v. 2019-2020 ja on nykyään J.A.L.O – sekä Hector & His Power Band -yhtyeen jäsen.
Rakkaus on totta – Spotify – YouTube
ISRC: FIHX22200057
Säv. San. Minna Miettinen
Minna Miettinen: Piano
Jari Heino: Basso
Miri Miettinen: Rummut
Jarmo Nikku: Kitarat
Tuotanto: Halavamusic/Miri Miettinen
www.halavamusic.com
www.facebook.com/groups/halavamusic/
https://www.facebook.com/katjakarisukkiofficial/
https://www.instagram.com/katakofficial/
Katja keikkaille Fernanda-orkesterin kanssa – keikkakalenteri
Pekka Kuorikoski J.A.L.O. Jussi Antero Lammela Orkesterissa – keikkakalenteri