PNP orkesterin Henri Jokinen astui vuoden 2025 alusta armeijan harmaisiin. Tästä huolimatta orkesteri jatkaa tuttuun tapaan rumpali Pasi Rissasen johdolla – koskettimissa ja haitarissa jatkaa Taisto Lunkka. Solistiksi, kitaristiksi ja uudeksi vakijäseneksi orkesteriin tulee karismaattinen Dimitri Keiski. Lisäksi kontrabassoa uudistuneessa kokoonpanossa soittaa legendaarinen Jari Heino.
– ”Tämä on minulle suuri kunnia ja odotan innolla, että pääsen kiertämään Suomea hienojen muusikoiden kanssa. Tänään lähtee keikat käyntiin, toivottavasti nähdään jossain”, Keiski kuvailee.
Suomeen kymmenen vuotta sitten muuttanut ja nyttemmin lahtelaistunut Keiski on ruotsinsuomalainen laulaja ja muusikko, joka on tunnettu monipuolisesta urastaan niin sooloartistina kuin eri kokoonpanojen jäsenenä.
Suuren yleisön tietoisuuteen Keiski nousi voitettuaan Ruotsin True Talent 2011 -kilpailun (vast. The Voice of Finland), jossa hän vakuutti niin tuomarit kuin katsojatkin ainutlaatuisella äänellään ja karismallaan.
Keiski on ollut mukana monilla iskelmä- ja konserttikiertueilla, mm. Kari Tapio 70-vuotta, Aikansa idolit, Dannyn 50-vuotta showelämää, Remu Aaltosen Last Call ja Finnhits 50-vuotta. Lisäksi Keiski on esiintynyt Suomen Musiikkiteatterin Queen, Beatles ja Ganes -musikaaleissa.
Orkesterin keikoilla kuullaan edelleen tuttua PNP:tä, tunnettuja iskelmiä, tanssijalat vipattamaan saavia kappaleita, mutta myös mielenkiintoista ennenkuulematonta materiaalia.
Tulevia keikkoja:
22.-23.1. Viking Glory, Turku
25.1. Hotelli Tallukka, Asikkala
26.1. Vuoksenniskan Työväentalo, Imatra
29.1. Kartanokievari, Äänekoski
31.1. Tanssikrouvi, Sastamala
1.2. Hotelli Keurusselkä, Keuruu
2.2. Kehräämö, Orimattila
7.2. SUURTANSSIT Aronkeidas, Hauhajoki
(yhdessä Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesterin kanssa)
8.2. Alavieskan Viri, Alavieska
9.2. Ruskotalo, Rusko
Keiski on julkaissut 15.1. uutta musiikkia, vanhan kunnon iskelmäklassikon nimeltä Rakastan enemmän sua kuin ketään ennen.