Komiat julkaisee uuden menevän Minähän vien -singlen pe 19.1.2024

Uutiset, Yleinen

Minähän vien on mukaansatempaava rakkauslaulu, johon Kaihon Karavaani -yhtyeestäkin tuttu tuottaja Sampo Haapaniemi on saanut onnistuneesti taltioitua Komioiden ainutlaatuisen soundin.

Komiat julkaisee perjantaina 19.1. aurinkoa ja valoa täynnä olevan Minähän vien -nimisen singlen. Menevässä rakkauslaulussa soi yhtyeen oma soundi uudella ja raikkaalla tavalla tuottaja Sampo Haapaniemen viimeistelemänä.

“Kappaleen tarina on loistavaa jatkumoa valtakunnallisilla radioaalloilla paljon soineelle Pakka sekaisin -kappaleelle. Pimeimmän ajan jälkeen kaikki Suomessa odottavat kevätauringon pilkahduksia ja kyseinen kappale sopii erittäin hyvin toiveikkaaseen kesän odotukseen”, kuvailee Komiat uutta kappaletta.

Minähän vien -kappaleen on säveltänyt Esa Nieminen ja sanoittanut Sinikka Svärd. Sovitus on Komioiden ja Haapaniemen yhteistyön tulosta.

Komioiden energinen meiniki ja uniikki soundi ovat tehneet yhtyeestä yhden kotimaisen iskelmäkentän nousevista nimistä. Yli 20 000 aktiivista someseuraajaa sekä sata vuosittaista keikkaa kertovat yhtyeen vankasta suosiosta. Bändin keikat ovat tunnettuja välittömästä ja iloisesta tunnelmastaan, joka tempaa kuulijan mukaansa.

Minähän vien löytyy nyt kaikista yleisimmästä musiikin suoratoistopalveluista, kuten Spotifysta. YouTubessa julkaistaan kappaleelle myöhemmin lyriikkavideo

Minähän vien -> Kuuntele: Spotify
Säv. Esa Nieminen
San. Sinikka Svärd
Sov. Komiat ja Sampo Haapaniemi

Laulu: Aleksi Yli-Sissala
Kitarat ja taustalaulu: Samuel Järvinen
Harmonikka: Antero Makkonen
Basso: Juho Eskola
Rummut: Eero Nummela
Koskettimet ja perkussiot: Sampo Haapaniemi
Äänitys: Sampo Haapaniemi @ Sonic Pump Studios
Miksaus: Sampo Haapaniemi
Tuotanto: Sampo Haapaniemi
Masterointi: Svante Forsbäck
Kannen kuva: Valtteri Koponen
Kansi: Juho Eskola
Ohjelmatuotanto Komiat Avoin yhtiö 2024