Iskelmälaulaja Leif Lindeman on monella tapaa suosittu artisti, sillä hän on aina ihailtavan hyväntuulinen. Hän on mies, jonka hymy ei hyydy tässä kovien arvojen maailmassa.
Leif on viihdyttänyt lauluillaan jo vuosia, sillä laulajan ura lähti liitoon jo vuoden 1991 Tenavatähti-kisasta. Ensimmäistä kertaa oltiin televisiokameroiden edessä ja Satumaa kajahti vaivatta ilmoille. Nyt kun uraa on jo 35 vuotta takana on helppo ynnäillä, että laulaminen ja yleisön viihdyttäminen on kuulunut elämään aina.
– En neuvoisi muuttumaan, sillä viihteen tehtävä on säteillä iloa ja valoa yleisölle. Älä siis anna hymyn hyytyä Leif! Kiitos, kun lähdit kanssamme yhteiselle polulle, Poptorin Erkki Puumalainen kommentoi.
Tämä Leifin uutuuden tulkinta huokuu artistin iloa jaettavaksi ihmisille.
– Tehtäväni on jakaa iloa laulamalla, sydänlämmin ja nöyrä kiitos, Leif kuvailee tuntojaan.
Leif voitti Syksyn Sävel 2022 -kilpailun säveltämällään ja sanoittamallaan laululla Sydämes on kultaa vieläkin ja samalla nimellä ilmestyi albumi helmikuussa 2023. Uutta musiikkia odotellaan ja tulossa onkin kokonainen iskelmäalbumi syksyllä 2026.
VUODET ELÄMÄÄ ON – LEIF LINDEMAN julk. 5.8.2026
(Kisses Sweeter Than Wine)
Kuuntele tästä.
Joel Newman, Pete Seeger, Lee Hays,
Ronnie Gilbert, Fred Hellerman
Suom. san. Vexi Salmi
Sov. Petri Kokko
SNAP-789
FI-PT6-26-00016
Kansi: Annina Puumalainen
Kuva: Petri Kokko
Tällä viikolla Leif on Rosette-orkesterinsa kanssa keikoilla seuraavasti:
pe 14.8. Jormuan Lava, Kajaani
la 15.8. Viihdekeskus Hojo Hojo, Tuusniemi
su 16.8. Pirilän tapahtumapuisto, Kempele






