Kaikessa hiljaisuudessa on alkanut vanha nimi Keiski & PNP siirtyä historian lehdille, kun on tehty tilaa uudelle nimelle Keiski & ENO.
Monet ovat tämän ehtineet jo huomata, mutta nimenvaihdoksen virallinen julkistus tehtiin vasta viikonvaihteen MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, jossa Keiskiä ja Pasi Rissasta jututti Lore Backman. Haastattelu löytyy Katsomosta.
Keiski & ENO (Entisten Nuorten Orkesteri) nimi muhi suunnitelmissa pitkään ja se juontaa juurensa musiikista, jota ryhmä haluaa esittää. Ohjelmistoon on valittu 1960-70 -lukujen musaa ja tanssikansa on haltioissaan.
– Tämä musiikki, mitä me esitetään on niin lähellä sydäntä. Lapsuudenkodissa on näitä kappaleita kuunneltu ja niiden myötä olen kiinnostunutkin musiikista, Keiski kuvailee.
Tämän vuoden aikana ryhmää on luonnehdittu todelliseksi sensaatioksi tanssilavoilla. Ilmiömäisen luonnollinen ja energinen meno esiintymislavoilla on välittynyt yleisöön. Fanikunta kasvaa koko ajan ja kiitoksia satelee. Esiintyjien oma lavapreesens on suorastaan hengästyttävää. Lanteet keikkuvat ja soitto hipoo paikka paikoin jopa pienoista akrobatiaa.
Laulaja Keiski on syntynyt Ruotsissa ja voittanut siellä merkittävän True Talent 2011 -laulukilpailun. Suomenruotsalaiseksi itseään kuvaava Keiski on kuitenkin asunut Suomessa jo kymmenisen vuotta. Kun Pasin liidaamassa orkesterin kokoonpanossa tapahtui muutoksia ja solistin paikka avautui Pasi otti yhteyttä Keiskiin 2024. Muusikot ovat tutustuneet jo vuonna 2018, joten Keiskin oli heti helppoa tarttua tutun kaverin ehdotukseen. Yhteiskeikkailu alkoi alkuvuodesta 2025.
– On todella ilo saada tehdä työtä Keiskin kaltaisen supertalentin kanssa. Jos tätä nyt työksi edes voi kuvata, kun on niin älyttömän kivaa tällä porukalla, Pasi iloitsee.
Keiski & ENO ovat vahvasti tunnustautuneet tanssiorkesteriksi ja tuoneet rakastamansa musiikin tanssikansaa kunnioittaen omannäköisenään kokonaisuutena. Kahdensadan keikan vuosivauhdilla tahti ei hidastu jatkossakaan. Ehkä jopa kiintyy entisestään, mutta uusi vuosi lupailee kuitenkin aikaa ensimmäisen yhteisalbumin tekoon ja julkaisuun.
Keiski & ENO kokoonpano:
Dimitri Keiski – laulu, kitara
Taisto Lunkka – koskettimet, haitari
Pasi Rissanen – rummut
Jari Heino – kontrabasso
Pekka Kuorikoski – koskettimet, viulu, laulu






