Suomalainen Tango -konserttikiertue maaliskuussa konserttisaleihin

Uutiset, Yleinen


KUNNIANPALAUTUS SUOMALAISELLE TANGOLLEMME – Suomalaisen tangon sykähdyttävä tarina

Kansallistangomme Satumaan tekijän Unto Monosen syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi tasan 90 vuotta ja suomalaisen tangon isäksi luonnehditun Toivo Kärjen syntymästä 105 vuotta. On todella korkea aika palata kansallisille juurille tangojemme johdattamana ja tavoittaa tangojemme yliajallinen merkitys.
Kymmenen vuotta sitten YK julisti argentiinalaisen tangon osaksi maailman kulttuuriperintöä. Entä suomalainen tango? 
Rakkaimmat suomalaiset tangomme muodostavat kukin omalla tavallaan osan suurta tarinaa, kokonaisuutta, jossa tangomme ilmaisee olemassaolonsa oikeutuksen ja kansallisen merkityksensä. 
Suomalainen tango sai oman tulikasteensa ratkaisevien voimanponnistusten vuosina, jolloin vaakalaudalla oli kansallinen olemassaolomme.
Monet suuret ikivihreät tangomme syntyivät juuri sotiemme aikana ja 1940-luvun jälkipuoliskolla. Elettiin surun ja menetysten tuottamien avointen haavojen aikaa. 
Tästä maaperästä suomalainen tango nousi erikoisasemaansa, ihmiselämän syvien tuntemusten tulkiksi, erottautuen aivan omaksi lajikseen muiden iskelmiemme joukossa.
Voidaan perustellusti todeta, että suomalainen tango lunasti olemassaolonsa vetoamalla kansalliseen mielenlaatuumme. Muistojen ja kaipuun mielenmaisemissa elää suomalaisen tangon tervehdyttävä syke, ja siinä on läsnä vapauttavan kauneuden sanoma. Näin lausuu tangotohtorina tunnettu Jukka Ammondt.

Ensimmäinen tangon nousukausi, 1940-luku, oli Toivo Kärjen vuosikymmen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Unto Monosen Satumaa, nuoren Reijo Taipaleen levyttämänä, aloitti 1960-luvun suuren tangobuumin. Se oli eräänlainen vastaisku ulkomaisen pop-iskelmän rantautumiselle. Kansallisen tangomme suosio nousi mittasuhteiltaan ilmiöksi, joka herätti kansainvälisen median kiinnostuksen tangoamme ja tanssilavakulttuuriamme kohtaan. Syntyi kuva kaihoisan surumielistä tangoaan rakastavista suomalaisista.
Klassikkotangomme ilmaisevat ihmisen olemassaoloon sisältyvää kuihtumatonta, aikojen yli ulottuvaa sanomaa. Kaipuun kuvastollaan ne ovat luoneet lujan perustan elämän vaihtuvuuden ja kaiken ohimenevyyden tuskallisten tuntemustenkin keskelle. 

Suomalaisessa tangossa saa vaikuttavan ilmaisunsa suomalainen elämäntunto, jonka äärelle johdattaa uutta elämyksellistä kokonaisuutta tarjoava konserttikiertue, Suomalainen TANGO.
Idea ikivihreiden suomalaisten tangojen kokonaisuutta ja merkitystä luotaavasta konsertista syntyi yhteisen tavoitteen merkeissä. 
Tarjoamme sävelten ja sanojen siivin elämyksellisen matkan suomalaiseen mielenmaisemaan, kertoo tangotohtori  Jukka Ammondt.
Tavoitteemme on, että tangojemme sanoma, musiikin tunnelma ja yhdessä olemisen ajaton kokemus jäisi kuuntelijoiden mieleen kauniina ja rohkaisevana elämänasenteena. Yhä nopeammin muuttuvan maailmamme keskellä suomalainen tango tarjoaa henkisen tien kohdata myös nykyhetki monine haasteineen. 

Konsertti on kunnianosoitus suomalaista tangoa kohtaan
Suomalainen Tango -konsertissa esiintyvät tangokuninkaalliset Heidi Pakarinen, Teuvo Oinas, Jarno Kokko sekä Kaija Lustila ja
Kultainen Harmonikka Jarno Kuusisto. Tango-orkesteria johtaa Juse Venäläinen ja juontajana on tangotohtori Jukka Ammondt.

KONSERTIT: ke 11.3. Kuusankoskitalo, Kuusankoski – to 12.3. Akustiikka, Ylivieska – pe 13.3. Kuusamotalo, Kuusamo
su 15.3. Poleeni, Pieksämäki – to 19.3. Järvenpäätalo, Järvenpää – la 21.3. Suolahtisali, Äänekoski – su 22.3. Hyvinkääsali, Hyvinkää
pe 27.3. Iisalmen kulttuurikeskus, Iisalmi – su 5.4. Promenadikeskus, Pori – pe 17.4. PROVinssi, Salo
Liput: Lippu.fi ja Ticketmaster.fi

Konsertin tuottaa Gramofoni Oy.
Lisätietoja: Jukka Ammondt 040-7325857, jukka.ammondt@kolumbus.fi – Juse Venäläinen 044-7913260, juse.venalainen@gramofoni.fi