Tanssiorkesteri Fernandassa kokoonpanomuutoksia

Uutiset

Viime vuoden lopulla tanssiorkesteri Fernandan pitkäaikainen solisti Ville Heinäsuo jätti pestinsä orkesterissa.

– Kuluneen 16 vuoden aikana on ollut todella mahtavaa päästä esiintymään Fernandan kanssa kaikenlaisiin tilaisuuksiin, monissa hienoissa paikoissa. Keikkoja on ollut aika vaihtelevasti eri vuosina, mutta näin päivätyön ohessa niitä tehneenä voisi sanoa että ihan sopivasti. On tullut aika päättää tämä vaihe elämässä omalta osaltani ja jättää orkesteritoiminta toistaiseksi, Ville kertoi viime vuoden puolella.

Tammikuussa 2020 Fernandan riveihin astui uusi solisti Katja Karisukki. Katja on niittänyt menestystä laulukilpailuissa. Hän on voittanut mm. Laila ja Olavi -laulukilpailun sekä Somero Soikoon -laulukilpailun. Katjaa on tituleerattu energiseksi iskelmäpakkaukseksi, joka ottaa yleisönsä lämmöllä ja karismalla. Tämän iloisen solistin terveiset tanssivalle kansalle onkin;

  • Pilkettä silmäkulmaan ja jalan alle hyväntuulen tahteja!

Fernandalta löytyy soittotaustaa taidolla ja kokemuksella aina vuodesta 1997 alkaen erilaisista kokoonpanoista. Tanssiorkesteri Fernanda on perustettu Salossa vuonna 2002. Fernanda nähtiin myös kesällä 2018 SMOrk-finaalissa Seinäjoen Tangomarkkinoilla, jolloin ilmestyi myös single Kirkkain tähti.

Katja & Fernanda soittaa hyväntuulen tanssimusiikkia Katri Helenasta Kaija Koohon, Liljankukasta La Isla Bonitaan! Tervetuloa keikoille!

Orkesterin kokoonpano:
Laulu – Katja Karisukki
Haitari – Tuomas Virtanen
Kitara – Kimmo Haikonen
Basso – Topias Heikkinen
Rummut – Tero Nummenpää

Katja & Fernanda
keikkakalenteri
Facebook
www-sivut