Trio Petri Hervanto
Trio Petri Hervanto on nimensä mukaisesti solistivetoinen trio, joka alunperin on koottu risteilylaivoille pitempiä esiintymiskiinnityksiä varten. Monipuolisen tanssillisen ohjelmiston lisäksi yhtyeellä on laaja valikoima musiikkia sekä tietysti heittäytymiskykyä, jolla vastataan yleisön toiveisiin. Tämä laivoilta bongattu yhtye on jo tilattu useisiin tanssitilaisuuksiin maakuntiin ja palautteiden myötä kalenteriin alkaa koko ajan tulla lisää tilauksia. Tämän pienen kokoonpanon kantava ajatus on yhdistää onnistuneet kappalevalinnat omankuuloisella meiningillä. Moniääninen laulu on tärkeässä osassa ja lauluvoimaa löytyy koko kolmikosta.
"Kyse on kuitenkin elävästä musiikista ja vaikka muusikoita sekä soittimia on vähemmän, ei mitään soiteta taustanauhoilta vaan kaikki äänet ja rytmit tuotetaan tässä hetkessä soittaen ja laulaen. Stemmalaulut ovat tässä tärkeässä osassa ja sillä saadaan ikäänkuin yksi soitin lisää. Ohjelmistomme pääpaino varsinkin lavatanssipaikoilla on ollut perinteinen ja konstailematon, mutta samalla monipuolinen tanssi- ja iskelmämusiikki johon etsimme ja lisäämme koko ajan myös niitä vähemmän kuultuja aarteita tuttujen suosikkien lisäksi", Petri kuvailee.
Ryhmän jokaisella jäsenellä on takanaan kymmenien vuosien kokemus ja tuhansia keikkoja tehtynä erilaisissa kokoonpanoissa niin tanssilavoilla, konserteissa kuin teattereissa.
Keikoilla kuultua:
- "Kun laittaa silmät kiinni, voisi kuvitella lavalla olevan isomman orkesterin."
- "Ihania kappaleita, joita ei usein enää kuule radiosta tai livenä."
- "Mahtavan laaja ohjelmisto ja tosi tanssittavaa musiikkia, kiva kun olette niin läsnä yleisölle."
- "Taidokasta ja tyylikästä musisointia, jossa kuuluu ammattitaito."
Kokoonpano:
Petri Hervanto - (Tangokuningas 1999) laulu
Tuomo Hokka - koskettimet, basso ja laulu
Janne Järvensivu - rummut, lyömäsoittimet ja laulu