Gramofonin rosteriin on lisätty Trio Petri Hervanto, joka on nimensä mukaisesti solistivetoinen trio. Ryhmä on koottu alunperin on risteilylaivoille pidempiä esiintymiskiinnityksiä varten. Monipuolisen tanssillisen ohjelmiston lisäksi yhtyeellä on laaja valikoima musiikkia, jolla vastataan yleisön toiveisiin. Tämä laivoilta bongattu yhtye on tilattu jo useisiin tanssitilaisuuksiin maakuntiin ja hyvien palautteiden myötä kalenteriin on koko ajan tullut lisää varauksia. Tämän pienen kokoonpanon kantava ajatus on ollut yhdistää onnistuneet kappalevalinnat omankuuloisella meiningillä. Intiimi ja läsnäoleva ohjelmisto sekä moniääninen laulu ovat esiintymisessä tärkeässä osassa. Heittäytymiskykyä ja lauluvoimaa löytyy koko kolmikosta.
– ”Kyse on kuitenkin elävästä musiikista ja vaikka muusikoita sekä soittimia on vähemmän, ei mitään soiteta taustanauhoilta vaan kaikki äänet ja rytmit tuotetaan tässä hetkessä soittaen ja laulaen. Stemmalaulut ovat tässä tärkeässä osassa ja sillä saadaan ikäänkuin yksi soitin lisää. Ohjelmistomme pääpaino varsinkin lavatanssipaikoilla on ollut perinteinen ja konstailematon, mutta samalla monipuolinen tanssi- ja iskelmämusiikki johon etsimme ja lisäämme koko ajan myös niitä vähemmän kuultuja aarteita tuttujen suosikkien lisäksi”, Petri kuvailee.
Ryhmän jokaisella jäsenellä on takanaan kymmenien vuosien kokemus ja tuhansia keikkoja tehtynä erilaisissa kokoonpanoissa niin tanssilavoilla, konserteissa kuin teattereissa.
Trio Petri Hervanto -kokoonpano:
Petri Hervanto – (Tangokuningas 1999) laulu
Tuomo Hokka – koskettimet, basso ja laulu
Janne Järvensivu – rummut, lyömäsoittimet ja laulu
Trio Petri Hervanto esiintyy mm. M/S Victorialla 4.-10.11. ja 9.-15.12.
Trio Petri Hervanto -keikoilla kuultua:
- ”Kun laittaa silmät kiinni, voisi kuvitella lavalla olevan isomman orkesterin.”
- ”Ihania kappaleita, joita ei usein enää kuule radiosta tai livenä.”
- ”Mahtavan laaja ohjelmisto ja tosi tanssittavaa musiikkia, kiva kun olette niin läsnä yleisölle.”
- ”Taidokasta ja tyylikästä musisointia, jossa kuuluu ammattitaito.”
Parhaillaan Petri Hervanto on kiinnityksellä myös Varkauden teatteriin. Laulukeikkojen ohella hänet nimittäin nähdään loppuvuoden ajan Olavi Virtana musiikkikomediassa Rajaton rakkaus.