Suomen suosituimpiin iskelmälaulajiin jo vuosikymmenten ajan lukeutunut Markku Aro täyttää 75 vuotta ensi vuoden alussa. Merkkipäivää juhlistetaan Tampere-talossa lauantaina 30. marraskuuta järjestettävässä juhlakonsertissa. Luvassa on Markku Aron hittejä vuosien varrelta. Konsertin säestyksestä vastaa Esa Niemisen juhlaorkesteri.
Suomea vuoden 1971 Euroviisuissa edustaneen Aron hittien määrä on valtava. Vuoteen 1968 osui miehen todellinen läpimurtohitti Käyn uudelleen eiliseen ja sitä on seurannut mittava lista suomalaisen yleisön rakastamia hittejä – Hyvännäköinen, Moskiitto, Jestas sentään, Oma kultasein, Anna kaikkien kukkien kukkia, Etsin kunnes löydän sun, Pois sun vien, Kun sä vierelläin sateessa oot, Loit elämälle pohjaa, Keskiyön aikaan ja Ollaan lähekkäin. Aron viimeisin julkaisu on vuonna 2023 ilmestynyt Mun unessain -single.
Edelleen aktiivisesti keikkaileva Aro täyttää 75-vuotta 3. helmikuuta 2025. Syntymäpäiviä juhlitaan Tampere-talon juhlakonsertin merkeissä jo marraskuussa, sillä alkuvuodesta mies kiertää Suomea menestyksekkäällä Yhdessä osa 2 -kiertueella.
– ”Tampere-talossa käydään läpi mittavaa uraa monin hitein, mutta myös Maken omien lemppareiden myötä. On paljon Suomi-iskelmää, vähän soulia, mukavia ja yllätyksellisiä sikermiä. Markku on ollut aktiivinen ja suosittu keikkailija jo yli 50 vuotta, ja nauttii tällä hetkellä suurta suosiota vallalla olevan iskelmäbuumin myötä. Läpileikkaus iskelmän vuosikymmenistä on mahdollista kuulla tässä juhlakonsertissa. Pitkänlinjan kova konkari, Nokian oma Tom Jones, tarjoilee meille monipuolisella ja viihdyttävällä ohjelmistollaan sellaisen kattauksen, että kannattaa tulla mukaan kauempaakin ja heittäytyä musiikin muistoihin, joita tullee jopa joka vuosikymmeneltä!”, kapellimestari Esa Nieminen hehkuttaa.
Esiintymislavat toivottavat Markku Aron orkestereineen aina tervetulleeksi. Tämä ryhmä antaa yleisölle kaikkensa ja heistä huokuu ihailtava rakkaus musiikkiin ja viihdyttäjän työhön. Ensimmäisen oman konserttisalikiertueensa viisi vuotta sitten tehnyt Aro odottaa tulevaa juhlakonserttia jo iloisin mielin.
– ”Marraskuisen juhlakonsertin ohjelmistoa rakennetaan parhaillaan. Olen valinnut mukaan sellaisia kappaleita, mistä olen itse vuosien varrella pitänyt. Uskon, että biisit tulevat soimaan komeasti Esa Niemisen ison juhlaorkesterin säestämänä. Tervetuloa mukaan”, Markku Aro kiteyttää.
MARKKU ARO 75 v. juhlakonsertti
La 30.11. klo 19
Tampere-talo, iso sali
Konsertin kesto 2 x 45 min, konsertissa on väliaika
Liput myy Lippupiste
Yläkerta 49,90 €
Alakerta 59,90 € ja 69,90 €
Järjestäjä: GramoPop