Weranta julkaisi kappaleen äideille

Uutiset, Yleinen

Nyt perjantaina 7.5.2021 Weranta julkaisee uuden kauniin kappaleen: Äidin sanat. Weranta julkaisee omaa musiikkia tavoitellen laajaa kuulijakuntaa. Musiikissa soivat vahvasti moniääniset laulut, kuten amerikkalaisessa The Eagles-yhtyeessä aikoinaan. 

– Perjantaina 7.5. julkaisemme äitienpäivän kynnyksellä kaikille äideille omistetun kappaleen.
Kappaleen teksti kertoo varttuneemman henkilön muistelmista ja kuinka äidin rohkaisevat sanat lapsuudesta palautuvat mieleen haikeinakin hetkinä. ”Ei se määränpää, vaan matka”.

Terhi Matikaisen kynästä alkunsa saanut Äidin Sanat on Werannan käsissä muotoutunut musiikilliseksi eepokseksi pitäen sisällään 90-luvun elokuvamaisemia sekä oikeita puhaltimia ja jousisoittimia, jotka Werannan Ossi Peltoniemi on sovittanut Aitta Studiolla.
Tämä kappale toimii luontevana siltana edellisen sinkun ja tulevan Weranta-musiikin välillä. Alkuvuoden Mies tekee mitä tahtoo -sinkku on saanut jo hyvin soittoa valtakunnallisessa radiossa ja haluamme tavoitella musiikillamme koko Suomen kansaa myös jatkossa!, kertoo Weranta uudesta kappaleestaan. 

Weranta julkaisi myös helmikuussa kappaleen ”Mies tekee mitä tahtoo”, joka sai erinomaisen vastaanoton niin kuuntelijoilta kuin radioiltakin.

ÄIDIN SANAT 4.19
FIGRF2100017
Sävellys ja sanoitus – Terhi Matikainen
Sovitus – Weranta
Werannan lisäksi äänitteellä vierailee:
Perkussiot – Vili Kallonen
Sello – Piritta Järvinen
Trumpetti – Harri Koivisto
Pasuuna – Jussi Kosonen
Käyrätorvi – Marielle Catalanotti

Tuotanto ja äänitys – Aitta Studio
Miksaus – Mika Paananen/Ambient Audio
Masterointi – Henkka Niemistö/Chartmakers East
Kansitaide – Taija Nuotio  
© & P GRF Records 2021

Kuuntele kappale täältä:
SpotifyYoutube