Marko Maunuksela tunnetaan positiivisena ilon tuojana, vahvana laulajana ja tulkitsijana. Hän julkaisee nyt uutta musiikkia ja tulee vahvasti takaisin estradeille, tanssilavoille, sooloartistiksi ja esiintyjäksi! Iloaika saa tulla!
Marko Maunuksela avaa kesäkauden hyväntuulisella tanssikappaleella Iloaika, jossa on lempeän ja keinuttavan lattarirytmin lisäksi myös syvällisempi sanoma. Surut on luotu surtaviksi, itkut itkettäviksi. Niiden jälkeen koittaa ilon aika ja värit palaavat elämään entistä kirkkaampana. Jokainen hetki ja elämä on arvokas. Ainutlaatuisesta matkasta täytyy pystyä nauttimaan. Iloaika valaa uskoa ja toivoa. Se sopii täydellisesti Markon laulettavaksi. Tuottaja Toni Nygård on Markon luottopakki, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut ensimmäisestä albumista lähtien.
– Tonin kanssa levytyssessiot alkavat aina sillä, että ekaks hyvinä ystävinä vaihdetaan tärkeät kuulumiset, sitten parannetaan maailma ja vasta sen jälkeen aloitetaan työstää itse kappaletta. Molemminpuolinen luottamus on tärkeää, kun lauluun avataan studiossa oma sisin – sielu ja sydän, Marko kuvailee.
Marko Maunuksela – ILOAIKA 3’04
Spotify – YouTube
FIGRF2500025
EAN: 6419929691376
GRCD-189
Säv. Jussi Rasinkangas & Toni Nygård
San. Mirjam Paaso
Sov. Toni Nygård
© 2025 GRF-Records / MvM – Musiikki
Äänitys, miksaus ja masterointi:
Toni Nygård / Finnsound
Markon kuvaaja: Mira Tiinanen
Graafinen suunnittelu: Titta Holanne
– Sydämeni sykkii vahvasti kotimaiselle iskelmämusiikille. Olen ollut vuosia poissa solistin tontilta, mutta nyt tuntuu olevan oikea aika palata takaisin. Solistinen palo ja intohimo musiikkiin ja laulamiseen on kasvanut todella suureksi. Itselläni on vahva usko, että minulla on vielä paljon annettavaa keikkalavoille. Tätä minä olen todella kaivannut! Livenä lavalla koen olevani parhaimmillani. Haluan laulaa ja esiintyä. Olla välittömässä ja suorassa kontaktissa ihmisiin, Marko iloitsee.
Keikkailu jatkuu myös Marko ja Jukka – kokoonpanossa, mutta itsenäisenä esiintyjänä Marko nostaa enemmän esiin omat rakkaat laulunsa, joista on jäänyt vahva jälki niin hänen kuin fanienkin elämään. Livekeikoilla säestäjänä toimii Fantasia orkesteri. Tuttu nimi tulee uudelleen käyttöön, sillä Fantasia oli merkittävässä roolissa Maunukselan uran alkuaikoina. Lyhenteestä MMF tuli lyhyessä ajassa käsite, suorastaan takuutuote huvipaikoilla. Muusikot orkesterissa ovat vaihtuneet, mutta tunnelma ja meininki on tuttuun tapaan hallussa.
– Solistina tuon esille levyttämiäni lauluja ja niitä ns. ”omiksi juurtuneita” lainalauluja. Tarjoan tanssikansalle nykyvaatimusten mukaiset monipuoliset tanssirytmit täysin omalla tyylilläni. Tunnen tanssilavojen etiketit ja siitä on varmasti hyötyä tuleviin esiintymisiin. Perinteitä pitää vaalia, mutta samalla on hyvä olla kiinni tässä ajassa.
Marko Maunuksela & Fantasia keikat:
https://gramofoni.fi/marko-maunuksela/