Korsuorkesteri 30 vuotta poterossa – isänmaan puolesta -konserttikiertue starttaa liikkeelle la 8. helmikuuta Imatran loppuunmyydystä Kulttuuritalo Virrasta. Sitä ennen koko tiimi treenaa kiertuetta varten Turun kupeessa. Legendaarinen Korsuorkesteri on 90-luvulta lähtien tarjoillut sota-ajan musiikkia yleisölle. Syvällä sielun sopukoissa eläneet muistot ovat värittyneet koskettavien sävelten myötä ja tunnelmat ovat saattaneet ihmisiä yhteen tuoden samalla kuulijoille iloa ja lohtua. Sota-ajassa ja ikivihreiden …
Hallitsevan Tangokuningattaren Pirita Niemenmaan ensimmäinen levytys Rion tähti julkaisussa 31.1.2020
Jo 12-vuotiaana Pirita pyöritteli mielessään kysymystä ”Kuinka minusta voisi tulla tangokuningatar?”. Elämä kuljetti eteenpäin ja matka vaati paljon työtä unelman eteen. Tango oli vuosia suuri intohimo, unelma ja rakas harrastus. Viime kesänä suurin toive toteutui, kun Pirita kruunattiin Tangokuningattareksi 2019. Siitä hetkestä lähtien elämä muuttui. Entinen työ sai jäädä ja tangovuosi lähti kuljettamaan Piritaa. Lokakuussa oli edessä ensimmäinen konserttikiertue Sinitaivas …
Juhamatti täyttää 70 v. – Luvassa levy, elämäkerta ja konserttikiertue
Laulajasuosikki Juhamatti täyttää 11. maaliskuuta 70 vuotta. Juhlan kunniaksi häneltä ilmestyy maaliskuun aikana uusi albumi sekä hänen elämästään ja urastaan kertova kirja. Lisäksi Juhamatti lähtee 70-vuotiskonserttikiertueelle. Juhamatin 6. maaliskuuta ilmestyvä Elämä on hyvä -niminen levy on jo hänen kahdeksastoista studioalbuminsa. Levyn on tuottanut Niklas Nylund, joka vastasi valtaosin myös Juhamatin edellisen Jylhämaa-levyn tuotannosta. Esimakua tulevan albumin musiikista saadaan jo 7. …
Markku Uhlbäckiltä uusi sinkku – Fantasiaa
Markku Uhlbäck on syntyjään Kuhmosta, mutta sittemmin kuopiolaistunut luokanopettaja-laulaja. Seinäjoen Tangomarkkinoiden myötä mies on noussut koko kansan tietoisuuteen, sillä vuosina 2016 ja 2017 Markku sijoittui tangolaulukilpailussa toiseksi. Markku on jo pienestä pojasta pitäen haaveillut sekä opettajan että laulajan työstä. Molemmat haaveet ovat toteutuneet. Talvisodan alkamisen muistopäivänä 30.11.2018 julkaistiin Markun ensisinkku Elämää juoksuhaudoissa. Sinkun prosessi oli tuskallinen, koska Markku ei halunnut …
Markku Aro täyttää 70 v. – synttärisankari Puoli Seitsemän -ohjelmassa ti 28.1.
(Kuvassa Markku Aro & Diesel Turun Konserttitalolla 14.12.2019. Katso videopätkä konsertin jälkitunnelmista tästä.) On vaikea uskoa, että nuorekkaana säilynyt Markku Aro täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Virallinen syntymäpäivä on maanantaina 3. helmikuuta. Mikä miehestä olisikaan tullut jollei laulaja? Harva tietää, sillä miehen unelmaura musiikin parissa käynnistyi jo vuonna 1968. Läpimurtona voidaan pitää hittisingleä Käyn uudelleen eiliseen, jonka sanoja osaavat monet …
Kaija Lustila käynnistää vuoden uudella Yksin-sinkulla, -musiikkivideolla ja Suomalainen Tango -konserttikiertueella
Suomen huvipaikoilla jo yli 30 vuotta esiintynyt pitkän linjan tanssi-iskelmäartisti Kaija Lustila loi tavaramerkkinsä Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailussa 2009 esittämästään Näiden tähtien alla -laulusta. Yleisö toivoi kovasti Kaijalta uutta musiikkia ja kaikessa rauhassa sitä onkin työstetty. Vuonna 2018 julkaistiin maistiaisina vauhdikas Tule mun luo (säv. / san. Aki Sirkesalo). Nyt vuoden 2020 alkuun saadaan lisää uutta musiikkia, kun perjantaina 24. tammikuuta …
Tanssiorkesteri Fernandassa kokoonpanomuutoksia
Viime vuoden lopulla tanssiorkesteri Fernandan pitkäaikainen solisti Ville Heinäsuo jätti pestinsä orkesterissa. – Kuluneen 16 vuoden aikana on ollut todella mahtavaa päästä esiintymään Fernandan kanssa kaikenlaisiin tilaisuuksiin, monissa hienoissa paikoissa. Keikkoja on ollut aika vaihtelevasti eri vuosina, mutta näin päivätyön ohessa niitä tehneenä voisi sanoa että ihan sopivasti. On tullut aika päättää tämä vaihe elämässä omalta osaltani ja jättää orkesteritoiminta …
Mestareiden jäljissä -konserttikiertue
OLAVI VIRRAN ja TOPI SORSAKOSKEN ikivihreitä laulujaILKKA KOIVULAN ja JANI KOSKISEN lämminhenkisesti tulkitsemina. Hopeinen kuu, Vihreät niityt , Sinitaivas, Ajomies, Hurmio, Olet kaikki, Maailma ilman rakkautta, Surujen kitara, Kuin yö ym..MIEHEKKÄÄSTI TULKITTUJA LAULUJA RAKKAUDESTA, ANTEEKSIANNOSTA, KATUMUKSESTA JA KAHLITSEMATTOMASTI ELETYSTÄ ELÄMÄSTÄ. Jos suomalaisen iskelmämusiikin historiasta pitäisi mainita pari ylivoimaista kansansuosikkia, niin kärkipaikoilta löytyisivät taatusti sellaiset mestarit kuin OLAVI VIRTA (1915 – …
SMOrk-voittaja Neitoset vaalivat lavatanssitunnelmaa uutuudellaan Vieras
Neitoset = Raudanlujaa ammattitaitoa, nuoruuden intoa ja naisenergiaa parhaimmillaan. Kokoonpanon tavaramerkki on iloinen, suorastaan pirskahteleva lavakarisma. Viime kesänä Neitoset voitti Seinäjoen Tangomarkkinoilla Tanssiorkestereiden Suomenmestaruuden. Työtä ja menestystä on mahtunut viime kuukausiin mm. vuoden lopulla Neitoset saivat Kullervo Linna Säätiön palkinnon! Perjantaina 17. tammikuuta julkaistaan heidän odotettu singlensä Vieras. Uutuuden meininki on lähes käsinkosketeltavissa, sillä kappaleen myötä pääset siihen rakastettuun oikeaan …
Seinäjoen Tangomarkkinat laulukilpailu 2020 on avattu!
Seinäjoen Tangomarkkinat aloittaa viidennen vuosikymmenensä suomalaisen iskelmä- ja tanssikulttuurin suurtapahtumana kesällä 2020. Viisipäiväistä festivaalia vietetään lomakauden parhaimmalla paikalla 8.–12. heinäkuuta. Uusi tangovuosi lähtee käyntiin jo alkuvuodesta kun Tangomarkkinoiden laulukilpailu aloittaa uusien Tangokuninkaallisten etsinnän. Kilpailu on avoin kaikenikäisille tangolaulusta ja musiikkiviihteestä kiinnostuneille laulajille. Tavoitteena on löytää uusia artisteja kotimaisen viihteen kentälle sekä säilyttää ja edistää tangon merkitystä suomalaisessa kulttuurissa. Kilpailuun voi …